lauantai 3. joulukuuta 2016

Elävää Kuvaa: Mickey's Once Upon a Christmas



Hommasin viime syksynä itselleni ison Disney joulu-dvd boxin ja nyt joulukuussa ajattelin katsoa ne kaikki läpi.

Ensimmäinen on joululyhärikokoelma nimeltä Mickey's once upon a Christmas. Mikähän tämä on suomeksi? Mikin tarinat: kerran joulun aikaan Tämä saattaa löytyä myös suomeksi käännettynä. Jos joku tietää vinkatkaa. Itseltä löytyy vain Mikki Hiiren jouluaatto -elokuva suomeksi.

Tämä elokuva on ilmestynyt vuonna 1999. Näitä Disneyn joulukokoelmia ei ole tehty teatteriesitykseen niin tämäkin on suoraan tehty videolle ja myöhemmin dvd:lle ja varmaan myös Blue raylle. Mielenkiintoinen fakta, jonka löysin on, että tämä elokuva on äänestetty Unkarilaisessa Kecskemétin animaatiofestivaaleilla vuoden 1999 viidenneksi parhaaksi animaatioksi.

Täytyy sanoa, että tämä animaatio yllätti minut positiivisesti. Odotin ehkä samoja tuttuja lyhäreitä, joita olen nähnyt Samu Sirkan joulutervehdyksessä. Eikä minulla ollut sen suurempia ennakko-odotuksia.

Tässä elokuvassa on kolme animaatio-jaksoa. Ensimmäinen jakso keskittyy Tupun, Hupun ja Lupun ympärille. Tykkään kovasti näistä "moderniin" ankkalinnaan sijoittuvista animaatioista. Tässä hieman jo lähestyttiin 2000-luvun Nokka Pokka -meininkiä, mutta meno ei kuitenkaan ollut yhtä rajua. Tupu, Hupu ja Lupu valmistautuvat Aku-sedän kanssa joulun viettoon. Aku raatanut raskaasti saadakseen kaiken kuntoon. Pojille on hommattu uudet kelkat, Roope-seta ja Iines tulevat juhlimaan, sekä kolmas vieras. En ole ihan varma onko kyseessä Klaara Kot Kot? Jokatapauksessa. Pojat pyytävät toivomustähdeltä, että olisi joulu ainainen. Näin tapahtuukin. Alussa se on pojista mahtavaa, mutta pian siihen kyllästyy. Parasta tässä jaksossa oli Akun kiintymyt poikiin ja poikien kiintymyt Akuun. Molemmat tekevät virheitä, mutta pitävät aina yhtä.

Seuraava jakso olikin sitten ihan hopon poppoota. Maxi ja Hessu valmistuvat jouluun. Maxi on alkanut epäilemään joulupukin olemassaoloa. Naapurin Musta Pekka ei edesauta asiaa vaan istuttaa epäilyksen siemenen nuoren Maxin päähän. Hessu yllättää auttamalla köyhään naapurin perhettä jouluvalmisteluissa. Maxin epäilys tartttuu Hessuun ja pian Maxi huomaa, että isän joulumieli katoaa kokonaan ellei pukkia löydy. Asialle on tehtävä jotain.

Viimeinen jakso kertoi maailman kuuluisimmasta hiiri pariskunnasta Mikistä ja Minnistä. Mikki työskentelee joulukuusi-farmilla ostaakseen Minnille joululahjan ja Minni lahjanpakkaajana ostaakseen Mikille joululahjan. Kummallekin käy köpelösti joulubonusten kanssa. (Voi Minni parkaa millaisessa yrityksessä hän on töissä, jos hänelle annetaan Hedelmäkakku joulubonukseksi?). Lopulta kuitenkin tärkeintä joulussa on yhdessä olo eikä materia.

Itselle on pistänyt näissä Mikki ja Hessu lyhereissä silmään se, miten Musta Pekka on aina näissä Hopon Poppoo jaksoissa välillä, jopa hyväntahtoinen. Monesti hän pilkkaa Hessua ja samalla tekee itsensä naurunalaiseksi. Sitten näissä Mikki-animaatioissa Pekka taas on kamalan ilkeä. Mitä Mikki-animaatioita olen katsonut asetelma on ollut sama aina musta-valkoisista 30-luvun lyhäreistä lähtien. Animaatio-psykologiaan? ehkäpä.

Tässä elokuvassa oli todella kaunis ja tunnelmaltaa jouluinen alku ja loppu tietysti, kun koko Ankkalinnan jengi on koolla yhdessä. Kertojan ääni kuulosti korvaani kauhean tutulta ja onkos tuo ihmekkään. Se oli Frasier eli Kelsey Grammer.

Oikein hyvää jouluviihdettä Disney faneille <3

3 kommenttia:

  1. Suomeksi elokuva on nineltään Mikki Hiiri Olipa kerran joulu. Vhs kasetilla ja dvdllä ainaki on suomessa julkastu. En tuosta Hessu ja Max lyhäristä kanlasti jostainkumman syystä tykkää, vähä liikaa häsellystä. Ensimmäinen TupuHupuLupu lyhäri on kiva, monesti oon kans miettiny kuka se Kana täti on? Esittele kaikki muutkin Disney jouludvdt jota vuosi sitten ostelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kana on ilmeisesti vain tähän elokuvaan keksitty joku enemmän tai vähemmän kaukaista sukua oleva täti. Itse ihmettelen sitä, mikseivät leffantekijät vaan käyttäneet suoraan Mummo Ankkaa joka on tunnettu hahmo ja tehnytkin animaatioesiintymisiä?

      Poista
    2. Mysteeri ratkaistu! juu kyllä Mummo olisi ollut sopivampi valinta. Hänhän usein on ainakin sarjakuvissa jouluvieraana, tai suku vierailee Mummon luona :)

      Poista