sunnuntai 25. syyskuuta 2016

tiistai 20. syyskuuta 2016

Elävää Kuvaa: Frozen


Olin kesäloman kotosuomessa ja tuli katsottua Disney jos toinenkin. Frozeninkin katsoin uudelleen pitkästä aikaa. Tässäpä joitakin ajatuksiani tästä 2000- luvun Disney ilmiöstä.

Frozenin juoni on varmaan kaikille tuttu. Arendelin kuningaskunnassa prinsessa Elsalla on maagisia voimia. Kyky luoda lunta ja jäätä. Leikkiessään pikkusiskonsa Annan kanssa Anna joutuu onnettomuuteen ja Elsa säikähtää voimiaan. Vanhemmat viedät heidät parantajapeikon luo, joka varoittaa Elsaa olemaan varovainen voimiensa kanssa ja pyyhkiin Annan mielestä muistot Elsan voimista. 

Seuraavassa luvussa vanhemmat menehtyvät merillä ja Elsasta leivotaan Arendelin kuningatarta. Sisaret eivät ole olleet läheisissä väleissä, sitten lapsuuden ja Elsa on pitkälti eristäytynyt omaan talviseen maailmaansa. Anna-sisar kuitenkin kaipaa tätä.

Kruunajaispäivänä Anna kohtaa Etelä-saarten prinssi Hansin ja ihastuu tähän ja muutaman laulutuokion jälkeen he suunnittelevat jo häitä. Elsa ei tietenkään tahdo siskonsa naivan miestä, jonka tämä on tuntenut muutaman tunnin. Siskoille tulee kruunajaisissa riita ja Elsan voimat paljastuvat. Tämän huomaa erityisesti Wesseltonin herttua, joka suunnittelee muutenkin Arendelin valtausta. Elsa pakenee vuorille ja jättää kauhistuneet Arendelin asukkaat ja siskonsa ikuiseen talveen. 

Anna ei luovuta vaan jättää vallan prinssi Hansille ja lähtee siskonsa perään. Hän kohtaa jäämies Kristoffin, joka poronsa Svenin kanssa päättää auttaa Annaa löytämään siskonsa. Elsan jääpalatsin tuntureilta löytyy myös lumiukko Olaf, jonka Elsa oli lapsen luonut. Olaf päättää liittyä omituiseen seurueeseen. Anna kohtaa Elsan palatsissa. Sisko on vapautunut kahleistaan, mutta on yhä etäinen ja pidättyväinen eikä suostu palaamaan Annan kanssa. Kristoff vie Annan tapaamaan peikkoparantajaa, jotta tämä auttaisi heitä saamaan Elsa takaisin. Peikot osoittautuvat aikamoisiksi parittajiksi ja yrittävät heti naittaa Kristoffin ja Annan toisilleen. Parin välillä on koko ajan ollutkin pientä flirttiä. Yhtäkkiä Annan sydän kylmenee. Taistelut siskon kanssa ovat uuvuttaneet häntä. 



 Kristof, Olaf ja Sven vievät hänet takaisin palatsiin Prinssi Hansin luokse. Hans kuitenkin paljastuu tarinan roistoksi ja sanoo huijanneensa Annan kihloihin, koska hänellä ei kotimaassaan ole minkäänlaisia mahdollisuuksia kruununperijäksi. Anna on järkyttynyt ja lumiukko Olaf auttaa tätä ymmärtämään, että Kristoff on rakastunut häneen. Kun Anna kuulee, että Hans suunnittelee Elsan tappamista hän lähtee estämään tätä. 

Viimeisessä taistelussa Hans uskottelee Elsalle, että Anna on kuollut. Lumimyrskyssä Hans yrittää tappaa Elsan, kunnes Anna juoksee väliin. Samalla hetkellä Anna muuttuu jääpatsaaksi. Elsä halaa siskoaan ja itkee sydämensä pohjasta ja kyyneleet sulattavat Annan. Elsa ymmärtää, että hän voi käyttää voimiaan vapaasti ja olla samalla sisar, että kuningatar. Hän muuttaa talvisen Arendelin jälleen kesäiseksi Arendeliksi ja lähettää Wesseltonin ja Prinssi Hansin takaisin kotimaihinsa ja luo Olafille ikioman lumipilven. Krisoff ylennetään Arendelin jääkuljettajaksi ja hänen ja Annan suhde lämpenee. . Elokuva päättyy luistelukohtaukseen, jossa hahmot iloitsevat toistensa seurasta.



Elsa ja Anna

Frozenin suosiota ovat Disney-fanit ja ei-niin-Disney fanit pohtineet loputtomiin. Frozen kuume tuntuu jatkuvan ja jatkuvan. Elokuva tuli teattereihin 2013. Henkilökohtaisesti uskon Frozenin suosion johtuvan, siitä, että pääosassa on kaksi hyvin erilaista prinsessaa ja, jokainen katsoja samaistuu kumpaan jompaan prinsessoista, tai lukeutuvat ns. joko Elsa tai Anna-tiimiin. Itse lukeudun ehdottomasti Elsa-tiimiin.21-vuotias Elsa on Disneyn iältään vanhin prinsessa. Anna on 18. Elsa on huomattavasti sisartaan kypsempi ja myös luonteeltaan hieman melankolinen. Anna on varsinkin elokuvan alkuvaiheessa hyvinkin naiivi. Kristoff kysyy kaikkien katsojien mielessä polttavan kysymyksen "Kuka oikeasti menee naimisiin tyypin kanssa, jonka on tuntenut vain päivän?"

Olen paljon miettinyt tätä Annan ja Elsan tilannetta. Laulussa "For the first time in forever" (Ensikertaa ikuisuuteen) Anna laulaa innostuneena, siitä miten portit vihdoin avataan ja hän tapaa vieraita ihmisiä ensimmäistä kertaa. Hän myös haaveilee unelmien prinssin kohtaamisesta. Annan tilannehan on se, että hän on elänyt lähes täysin eristyksissä muista ihmisistä. Vanhemmat ovat menehtyneet, palvelijat ovat olleet ympärillä, mutta palvelijat ovat olleet lähinnä aikuisia, eivätkä samanikäisiä ystäviä. Sisar taas on eristäytynyt lähes kokonaan. Anna on kuitenkin ikuinen optimisti ja uskoo, että Elsastakin tulee sosiaalisempi kuningattarena toimimisen myötä. Jos verrataan Annan ja Elsan elämää Euroopan kuninkaallisiin kautta historian prinsseillä ja prinsessoilla, jotka eivät ole kruununperijiä on huomattavasti vähemmän paineita elämässään. Moni lapsena on varmasti haaveillut löytävänsä unelmien prinssin (tai prinsessan) kuin sadussa. Anna on kuitenkin elänyt niin eristäytynyttä elämää, että hän vielä 18-vuotiaana uskoo siihen. 

Annan huolenpito siskoaan kohtaan on hellyttävää eikä hän voi ymmärtää miksi Elsa sulkee tämän elämänsä ulkopuolelle. Elsa uskoo tekevänsä sen epäitsekkäistä syistä, suojellakseen Annaa, mutta samalla hän rikkoo heidän suhteensa. Elsa myös huolehtii Annasta ja tämän hyvinvoinnista ja ymmärtää, ettei sisar oikeasti voi naida miestä, jonka hän on vasta tavannut. 




Krisoff, Olaf ja Sven

Olen aina tykännyt Kristoffin hahmosta. Muistaakseni luin Disney Wikistä, että Kristoff olisi Norjan-Saamelaisia ja täytyy sanoa, että varsinkin poronnahkapuvusta ja kengistä näin voisi päätellä. Kristoff on kyllä blondi ja saamelaiset yleensä aika tummakulmaisia. Toisaalta omaan itsekkin saamelaiset sukujuuret ja itsellä on myös vaaleahko tukka niin kaikki on mahdollista. Ehkä Kristoff on saamelaisorpo. Sven on taas hahmo, johon itse suhtaudun hieman ristiriitaisesti. Tein tässä ihan vasta tutkimuksia saamelaisista niin poroasiat ovat mielenpäällä. Ennen kuin saamelaisten elämäntyyli kietoutui poroihin, saamelaiset pitivät villipeuroja lemmikkieläiminään. Näin ollen käy järkeen, että jäämiehellä on lemmikkinä poro. Kuitenkin 1800-luvun Norjan lapissa poronkasvatus oli enemmän jo lihatuotannon ympärillä. Mutta eihän Kristoff ole porosaamelainen vaan jäänkuljettaja. 

Ongelmani Svenin kanssa on kuitenkin, se että sille on annettu liikaa koiran piirteitä ja huomattavasti vähemmän poron piirteitä. Tavallaan Svenin hahmossa toistuu Kaksin Karkuteillä elokuvan Maksimus-hevonen, joka muistutti enemmän vainukoiraa, kuin ratsuväen hevosta. Mielestäni oikeasti poromainen Sven olisi huomattavasti autenttisempi. Eikä poroilla voi oikeasti ratsastaaa. Onneksi näin ei kuitenkaan tehdä läheskään kaikissa Disney animaatioissa.



Olaf oli itselle hieman ärsyttävä hahmo aluksi, mutta nykyään suhteeni elävään lumiukkoon on hieman pehmennyt. Olafin hahmo on todennäköisesti laitettu elokuvaan juuri lapsikatsojia varten ja tietysti Disney leffojen ensisijainen kohderyhmä ovat lapset. Itselle hahmo tuntui alussa  vähän liian lapselliselta (Olen Olaf pidän lämpimistä haleista). Eli sisäinen kyynikkoni lämpeni lämpimille haleille pikkuhiljaa. Frozen tarvitsee Olafin hahmon tasapainottamaan talvista kylmää maisemaa ja Elsan sulkeutunutta sydäntä, sekä Annan kaikokaipuuta.



Arendelle

Frozen sijoittuu Arendellen maahan, joka löysästi perustuu kuvitteelliseen Norjaan. Elokuvan vaatetus ja rakennukset ovat saaneet inspiraationsa 1800-luvun alun Norjasta. Disney Wikistä myös luin, että Annan ja Elsan vanhempien nimet ovat Kuningas Agnarr ja Kuningatar Iduna. Frozenin tapahtumat sijoittuvat Heinäkuuhun 1839. Arendellin vaakunassa on Krookus ja Arendellin värit ovat vihreä ja purppura. Kaupungin värimaailma toistuu myös Annan asuissa, kun taas Elsan värimaailma, sinisen eri sävyt kuvastavat hänen eristäytyneisyyttään ja tämän taikavoimia. 
Norjaan kuuluvat myös peikot ja mielestäni oli mahtavaa, että Frozenissa on peikkoja. Ehkä ainut mikä itseä häiritsi hieman oli peikkojen laulu, joka vaikutti lähinnä Broadway-showlta eikä niinkään ollut lähellä musiikkia, mitä Norjassa on perinteisesti liitetty peikkohin, kuten rumpuja ja kansansoittimia. 



Laulut ja äänet

Kun muutin Walesiin ja kävin Tescossa ostoksilla, siellä soi Joulun aikaan jatkuvasti Let it Go. Tescossa soi aina Disney-laulut jouluisin <3 Saisi minun puolesta soida Suomessakin kauppakeskuksissa. Olen Disneyn musikaalielokuvien ystävä, Frozenissa on ennätysmäärä lauluja verrattuna Disneyn aiempiin musikaalielokuviin. 

Omat suosikkilauluni Frozenissa ovat "Frozen Heart" ja "Let it go". Viimeksi, kun olin Kuusamossa ja kohtasin poroja oli tietysti pakko myös laulaa "Reindeers are better than people". 

Olen Frozenin katsonut vain kerran Suomeksi ja se oli ensimmäinen kerta, kun katsoin Frozenin ylipäänsä. En hirveästi ole pitänyt 2000-luvun Disney suomidubeista eikä Frozen ollut poikkeus. Saara Aalto Annana oli omaan korvaan kauhean kimittävä, enkä muutenkaan oikein pidä hänen äänestään. Ehkä Aaltoa vielä kamalampi oli Axl Smith Kristoffina, koska Smithin Kristoff puhui niin helsinkiläisittäin (tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun olen tämän ongelman kohdannut animaatioiden suomi-dubeissa) itse puhun suomea täydellisellä Oulun murteella, silti toivoisin, että animaatioissa ääninäyttelijät puhuisivat selkeällä yleiskiellellä. Varsinkin se, kun Kristoff on vielä Disney lähteiden mukaan saamelainen korostaa tätä inhoani. Antti Tuisku olisi voinut olla parempi puhuja, kun hän on Lapista lähtöisin. Tämä kuvastaa kuitenkin enemmän Suomen Disney dubbien ikävää tilannetta, kun ohjaajat ottavat tämän hetken "kuumia nimiä" animaatioihin ääniksi, eivät koulutettuja ääninäyttelijöitä. Viimeisenä esimerkkinä Doria Etsimässä  Päivi Vesäla..en tykkää.

Pidän kuitenkin kovasti Katja Sirkiästä Elsana. Sirkiä onkin ääninäyttelijäkonkari."Taakse jää" biisiä kuuntelen mielelläni suomeksi, muuten olen katsonut Frozenin aina Englanniksi ja pidän englanninkielistä dubbia huomattavasti parempana. Nämä ovat kuitenkin aina makuasioita. 



Lumikuningatar

Tykkään aina tutkia tarinoita mihin Disneyn animaatiot perustuvat. Viime syksynä osallistuin Odensenin yliopiston järjestämälle kurssille H.C.Andersenin saduista ja niiden psykologiasta. Kurssi oli mielenkiintoinen yksi tehtävistä oli vertailla Disneyn Pientä Merenneitoa ja Andersenin satua. Kyseisen tekstini voi lukea täältä. http://keijukammari.blogspot.co.uk/2015/12/sadun-lahteilla-pieni-merenneito.html

Kävimme läpi myös H.C.Andersenin lumikuningatarta. Frozen perustuu hyvin löyhästi Andersenin satuun. Itse Walt Disney aikoinaan suunnitteli tekevänsä Lumikuningattaresta animaation, mutta projekti jäi muiden animaatioprojektien alle. Frozen oli tuotantoprosessinsa alussa huomattavasti lähempänä Andersenin Lumikuningatarta. 

Niille, jotka eivät ole Andersenin tarinaa lukeneet. Se on hyvin episodimainen ja kertoo kahdesta lapsesta Gerdasta ja Kaysta. Tarinassa ei muistaakseni kerrota missä Gerda ja Kay asuvat, mutta olisiko se Tanskassa tai Norjalaisessa kaupungissa. Gerda ja Kay eivät olleet sisaruksia, mutta välittivät toisistaan kuin sisarukset. Kuten lähes kaikki Andersenin sadut, myös Lumikuningattaressa on kristitty pohjasävy. Satu alkaa, kun paholaisen tekemä peili rikkoutuu ja sirpaleet lentävät ihmisten silmiin. Näitä lentää myös poloisen Kayn silmiin. Tämä kiinnittää julman kauniin lumikuningattaren huomion ja tämä nappaa Kayn itselleen. 

Gerda matkustaa Lappiin pohjan porukoille etsimään Kayta. Hänellä on apunaan pieni rosvotyttö (lappalainen?) tämän poro ja kaksi korppia. Yksi sirpaleista osuu lopulta Kayn sydämeen tämä kylmenee täysin. Gerda onnistuu kuitenkin pelastamaan Kayn ja tuhoamaan pahan lumikuningattaren.

Frozenin juoni kirjoitettiin lopulta kokonaan uudelleen, ehkä niin on parempi, sillä Andersenin tarina ei ole taipunut elokuvaksikaan kovin helposti. Gerdan ja Kayn suhde on muuttunut kahden siskoksen suhteeksi. Annan periksiantamattomuus muistuttaa Gerdan hahmoa. Tavallaan Anna muistuttaa myös Kayn hahmoa, kun hänen sydämensä kylmenee, kun Elsa torjuu hänet. Elsa taas ei ole millään muotoa paha lumikuningatar, vaikka Arendelin asukkaiden ja Wesseltonin herttuan mielestä hän on nimenomaan juuri sitä. Tämä taas on hieno vertaus menneisyyteen ja, siihen miten helposti ihminen saattoi saada noidan maineen itselleen, jos tällä oli (tai huhuttiin olevan) taikavoimia. Jopa se, että Elsa valitsee elää lumisessa palatsissa kaukana muista ihmisistä pystyy yksin lietsomaan tällaista ajatusmailmaa, jossa ns. vapaa nainen on myös vaarallinen nainen. 


Lumikuningattaren tarve adoptoida pieni poika itselleen muistuttaa hieman Elsan jatkuvaa surua siitä, että hän ei pysty elämään perheensä parissa vaan joutuu eristäytymään muusta maailmasta. Yksi Frozenin suureen suosioon varmasti vaikuttaa kahden päähenkilön sisaruussuhde. Tämä teki myös Andersenin tarinasta yhden hänen kauneimmistaan. Lumikuningattaressa ei taas ole minkäänlaista romassia. Frozenissa on Annan ja Kristoffin romanssi. Frozenissa kuitenkin pääpaino on kahden siskoksen välillä. Disneyltä löytyy mukavasti elokuvia, jotka käsittelevät nimenomaan sisaruussuhteita. Voisin mainita suosikkini Lilon ja Stitchin, sekä karhuveljeni Kodan. Frozenissa molemmat naispäähahmot ovat vielä todella moniulotteisia. 

Yleisesti ottaen Frozenin tapahtumat kuvaavat enemmän vuoden 2013 maailmaa, kuin Andersenin 1800-luvun Eurooppaa. Itseltäni Frozen saa varman kolme ja puoli tähteä. Vielä nippelitietona lisättäköön, että 2014 Frozen voitti parhaan animaatioelokuvan Oscar-palkinnon ja luonnollisesti Let it go- voitti parhaan kappaleen. Frozen kakkonen on tekeillä ja sitä odotellessa lauletaan LET IT GO! Can't hold it back anymore!