maanantai 7. syyskuuta 2015

Keijut suomalaisessa mytologiassa


Tervehdys kaikki keijusielut

Latasin ihan vasta YouTube videon, jossa kerron keijujen historiasta. Se löytyy täältä.

Keiju tulee sanasta keijungainen. Keijungainen on olento suomalaisessa mytologiassa.
Sen uskottiin olevan pieni, siivekäs olento. Yleensä valkoinen tai musta. Keijungainen liittyi kuolemaan, kalmistoihin ja siirtymiin.
Usein keijungaisia näkyi hautausmaalla tanssahtelemassa. 
Jos ihminen oli kuolemaisillaan keijungainen saattoi ilmestyä ja olla merkkinä siitä, 
ihminen oli siirtymässä tuonpuoleiseen. 
Joskus keijungaisia pidettiin myös haamuolentoina.

Muinaissuomen mytologiassa ei keijungaisen lisäksi ole toista olentoa, joka olisi ulkoisesti muistuttanut modernia keijukaishahmoa.

Täällä on kuitenkin suuri määrä erilaisia personifikaatioita eri luonnonilmiöille. 
Muinassuomalaisten shamanistisen maailmankuvan mukaan kaikella luonnossa on oma henki.

Puilla on omat henkensä:
koivutar, katajatar, pihlajatar jne
Elementeillä muunmuassa Ilmatar, tuuletar, Panutar, Suvetar ja Maatar


Englantilaisen Mary Cicely Barkerin keiju-kuvitus 1920-luvulta

Mielikuva modernista keijusta saapui Suomeen viktoriaanisesta Englannista noin 200 vuotta, sitten ensimmäisten lastenkirjakäännösten muodossa.

Kun ensimmäiset suomalaiset satukirjalijat kuten Topelius ja Anni Swan alkoivat kirjoittaa omia satujaan, he eivät halunneet käyttää keijungaisen hahmoa sellaisenaan vaan ottivat sanan keiju ja vaikutteita Irlantilaiseta ja englantilaisesta kansanperinteestä. Näin suomalaiseen mytologiaan sekoittua irlantilaisen ja englantilaisen kansanperinteen keijukultuuria.


Rudolf Koivun tanssiva keiju ja tonttu

Minulta vähän väliä kysellään millaisina näen keijut.
Moni ajattelee keijuja valo-olentoina samaan tapaan mitä enkelit ja yksisarviset.
Itse en ajattele niin, mikä varmaankin suurelta osin johtuu pitkä-aikaisesta keijumytologian tutkimisesta.

Ajattelen, että enkelit ja yksisarviset ovat valo-olentoja. Koostuvat rakkaudesta ja hyvyydestä.
 Ovat ehkä, jopa neutraaleja muille tuntemuksille. Ne kuvaavat universaalia valoa.

Keijut taas näen ja koen hyvin ihmismäisinä olentoina.
Yksi suosikki keiju-kuvauksistani on Peter Pan kirjasta, missä Helinä-keijun kuvataan olevan niin pieni, että hänen sisäänsä mahtuu vain yksi tunne kerralla.
Hän voi olla iloinen, vihainen, surullinen, mitä vain tahtoo.

Kyky tuntea tekee keijuista inhimillisiä ja, siksi koen ne itselleni läheisiksi.
Olennoiksi, joita maalaan mielelläni.

Ennenkaikkea näen keijut luonnonsuojelijoina ja vartijoina.
Jos unohdamme keijujen ulkomuodon ja  keskitymme pelkästään niiden olemassa oloon.

Keiju = luonnonhenki

Suomessa on asunut (ja asuu) luonnonhenkiä kaikkialla missä luontoa on

Ne, joita aihe jäi kiinnostamaan suosittelen lämpimästi Suvi Niinisalon kirjaa Keijukaisten lähteillä.
Oiva kattaus suomalaista keiju mytologiaa ja Euroopan taidehistoriaa

Ihanaa, kun kävit
Niina

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Terraario


Heippa blogimaailma

Sain yliopistolta ensimmäiset kuvitustehtävät (enkä ole vielä edes muuttanut, vasta syyskuun lopussa).

Minun pitää tehdä kuvituksia mm. kasvattamisesta.
 Mitä kasvatetaan ja missä.. no sen voi itse päättää.
Olen ihan surkea kasvattamaan mitään kasveja.
Kaktuksetkaan eivät tahdo pysyä hengissä.

Terraariot ovat todella kauniita. Ehkä joskus rohkenen alkaa tekemään 
sellaista itse. 
Sitä ennen tyydyn niiden piirtämiseen.


Mukavaa, kun kävit
Niina