sunnuntai 30. elokuuta 2015

Bones


Heippa blogimaailma

Se on lempivuodenaikani Syksy taas täällä.



Pidän tästä viileydestä, Noki poika ei niinkään.

Aika on mennyt lähinnä pakkaamiseen viimeaikoina. Muutto lähenee.
Sähköpostiinkin tuli taidetarvikelista. Kyllä on ihanaa lähteä aloittaa kuvitusopinnot ja muuttaa toiselle puolelle Eurooppaa.  


Olen ihan superhyper Bones sarjan fani.
Sain aikaiseksi Bones fani-taidetta. Tässä Tohtori Sweets (jota esitti sarjassa ihana John Francis Daley)
Suomessa pyörii tällä hetkellä jo kymmenes kausi. 


Vesiväri ja akryyli

Ihanaa, kun kävit
-N

torstai 27. elokuuta 2015

Juksakka


Heippa Blogimaailma

Minulla on ollut uskomattoman huono tuuri tänä elokuuna.
Minun oli tarkoitus päästä leikkaukseen jo pari viikkoa sitten.
Sitä on nyt useamman kerran siirretty ja se näillä näkymin on loppusyksystä.
Ongelma vain on se, että olen muuttamassa ulkomaille Syyskuussa
On se aika hurjan kurjaa lentää Briteistä Suomeen leikkaukseen, joutua kuukauden saikulle ja jäädä opinnoista jälkeen heti lukuvuoden alussa.

Kuitenkin kyseessä on sen sortin leikkaus, että en voi olla menemättä. Tämä on ollut kamalan stressaavaa ja olen ollut hieman masentunut viimeiset pari viikkoa (itse diagnisoitu). Enkä ole oikein jaksanut tehdä some-päivityksiä.

Lopulta täytyy kuitenkin ottaa itseä niskasta kiinni.

Tässä on uusin maalaukseni Juksakka

"Juksakka"
(c) Niina Niskanen
Vesiväri akvarellipaperille

Juksakka on saamelainen jumalatar. Hänellä on kaksi sisarta; Sarakka ja Madderakka.

Kaikki kolme jumalatarta liittyvät synnytykseen ja lasten suojeluun.
Juksakka on lapsen suojelija siittämisen hetkestä aina varhaislapsuuteen.

Juksakka tunnetaan myös "jousinaisena"
Hän on metsästyksen ja villin luonnon jumalatar.
Juksakassa on paljon samoja piirteitä mitä kreikkalaissa jumalatar Artemiksessa, mutta
täytyy muistaa, että Juksakka olemus on yhteydessä Saamelaisten kulttuuriin, elämäntyyliin ja Lapin luontoon.

Kiitos, kun kävit
Niina




sunnuntai 2. elokuuta 2015

Sunnuntain Auringonkukka


Aika taas sunnuntain taidepostaukselle 

Tämä viikonloppu meni jo toisen mielikuvamaalaukurssin pitämisessä.
Oli todella taiteellisia osallistujia tällä(kin) kerralla.
Jos, joku teistä sattuu lukemaan tätä ihanaa, että oli motivoitunut ja innostunut porukka, jota opettaa.

Viimeviikolla pidettiin näyttelyni avajaiset. Niistä voi lukea täältä.

Ystävättäreni Anna, jota en ollut tavannut pitkään aikaan pääsi käymään ja sain häneltä keltaisena kukoistavan kukkakimpun.

Samana iltana aloinkin kukka-akvarellin maalaamisen.

Kuvassa näkyy kämppikseni Mytty kissa (kämppiskissa?) ja keltaiset kukat taustalla.




Keltaiset kukat

Maalattu vesiväreillä akvarellipaperille.


Tässä vielä lisää yksityiskohtia.




Ihanaa, kun kävit
Rakkautta ja inspiraatiota
Niina