sunnuntai 26. elokuuta 2012

Keijukeinu


Keijukeinu valmistui viime viikonloppuna.
Otin osaa luovuushaasteeseen ja aiheena on "kiharat", minkä ei tässä tapauksessa tarvinnut tarkoittaa päässä olevia kiharoita. Joten maalasin keinuun kiharaisia lehtiä.

Maalattu vesiväreillä ja akryyleillä. Koko 29,5 x 21 cm.




Aloitin oman taidepäiväkirjan. Ylhäällä on kansi, johon maalasin nuoren merenneidon akryyleillä.
Värit ihan hehkuvat sinistä taustaa vasten.
Ensimmäinen aukeama on aika surrealistinen.
Ensimmäisellä sivulla on lumisateessa uiva merenneito ja viereisellä sivulla oleva maalaus on vielä kesken, sekin veteen liittyvä.

Vielä kerkiää osallistua korttikyselyyni. Se loppuu perjantaina Syyskuun ensimmäinen.

Keijupölyä kaikille
Niina




perjantai 17. elokuuta 2012

Purppuraisen syksyn kettu


Lempi vuodenaikani syksy on saapunut ja pakkohan sitten oli maalata, jotain syksyistä. Tässä siis yhdistyvät kaksi suosikki asiaani "syksy" ja toteemieläimeni "kettu".

Mielestäni syksy on oranssi, punainen, vihreä ja keltainen, siinä on myös ihan vähän sinistä ja paljon paljon purppuraa.

Kettu on maalattu kokonaan vesiväreillä.


Kiitos, kun kävit:)
ja ihanan kirpeitä syyspäiviä lukijoilleni
Niina